Yleensä kaikilla on joku ikioma kriisi-ikä, jonka
lähestyminen ahdistaa ja kun sen on ylittänyt, naama vääntyy vitutusnäkkärille
ainakin vuodeksi.
Yleensä paniikki iskee siinä vaiheessa, kun täyttää numerot
X ja nolla.
Neljänkymmenen lähestyminen on aika paha, varsinkin
naisella.
Ei siinä mitään, että iho alkaa rypistyä, häpyhuulet roikkua
ja perse lätistyä, mutta jos vielä haluaisi seitsemän tissiäimevää kääpiötä
kotiinsa eikä sopivaa siitosoria ole löytynyt, alkaa iskeä paniikki.
Ainakin joillain.
Minun kriisi-ikäni on 80 vuotta. Näen sieluni silmin, kuinka
vaipat housuissa odotan kuolemaa.
Hoitaja tulee pyyhkimään perseeni, koska en itse kykene
siihen. Kiva olla siinä sitten, että saitko pyyhittyä kaiken, pikkusen jäi
hiertämään ja kirvelemään jotain sinne viime kerralla. Ai ne on peräpukamia? No
ei sitten mitään. Silloin kun minä olin nuori, sain pukamia, kun Pekka
nussi minua peräreikään.
Eikä huvita runkatakaan, koska vagina on harmaa ja kuihtunut,
ja häpykummulla roikkuu muutamia viisisenttisiä karvoja siellä täällä.
Mutta sitten törmäsin tähän -->
Ei vituta enää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.