Google-haut

Google-haut

tiistai 16. syyskuuta 2014

Jo lapsena olin...

Kirjoitin seitsemänvuotiaana tarinan, joka julkaistiin koulun lehdessä. Ai koska se oli niin hyvä? Kyllä. No ei vaan. Kaikkien tekstit julkaistiin. Tässä se on.


On se kyllä kieltämättä aika hyvä. Jännittävä ja yllättävä käänne lopussa.

Muistan, kun olin kirjoittanut jo monta riviä tekstiä, kuvaillut pelottavaa jättiläistä ja miten surullinen se oli, ja sitten piti vielä keksiä, että miten siitä saa onnellisen. Tuskailin, että ei hitsinpilli kohta alkaa välkkäkin. Tuijotin kattoon ja sieltä se sitten tuli. Totta kai taivaasta tipahtaa tyttö, joka menee naimisiin jättiläisen kanssa. Se oli pienen pellavapäisen Henriikan maailmassa täyttä totta.

Mutta arvatkaapas mitä. No? Ei ole minun ajatukseni paljoa tuosta kehittyneet mihinkään. Jotenkin tässä odottelen edelleenkin, että taivaasta tipahtaa joku kiva tyyppi ihan yllättäen ja pyytämättä. Kotona odottelen, että tulee noutamaan. Tässä istun ja piereskelen. Vienosti haistan omaa pieruani ja olen onnellinen.

Tämmöinen haaveilija olen ollut aina. Jossain vaiheessa sinkkuelämääni laskin irti kaikista romanttisista rakkaustarinoista ja ajattelin, ettei ole olemassa sellaista. Että ihan turha on haaveilla mistään. Että miehiä kiinnostaa vaan pillu.

Mutta se oli silloin! Luulen, että se on yksi vaihe sinkkuutta. Se semmoinen, että en mä mitään miestä tartte saatana. Se on suojautumiskeino, ikään kuin haarniska, jonka avulla pääsee läpi pahimman rytäkän.

Koska kyllä minä ainakin nykyään tarttisin ihan tosi paljon miestä.

Haaveilen semmoisesta miehestä, joka ei pelkää tällaista hirveää jättiläistä ja joka saa minut nauramaan ja joka hieroo hartioita ja tekee yllätykseksi hernekeittoa ja jonka kanssa voi juoda päiväkahvit ja pelata korteilla tikkipokkaa ja joka lähtee lenkille kanssani ja joka ostaa minulle kaupasta lakun ihan ex tempore yllätyksenä ja sitten halaa illalla ja aamullakin aika kovasti.

Vaikka sitten tietysti, kun semmoinen on, niitä lakuja kertyy kaappi täyteen, koska se tuo aina vääränlaisia. Mutta ei se haittaisi yhtään, koska se oli tosi söpöä.

Ps. Ne, joilla on joku ihana siellä kotona pötköttämässä ja hikoilemassa vieressä, niin voitteko halata sitä oikein kovasti. Koskakun voin sanoa, ettei ole helppoa löytää sellaista. Niin pitäkää siitä lujasti kiinni, jos se on teille tosi tärkeä, ja kertokaa, että se on ja näyttäkää.

KOSKA YOLO!

12 kommenttia:

  1. Pohdin, koska postauksesi ovat niin hellyyttäviä, että saat varmaan melkoisen kasan kaikenlaisia lähestymisyrityksiä ja treffipyyntöjä blogisi johdosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika paljon tulee sellaista, että nussitaanko ja lisäätkö kaveriksi. Sitten tulee positiivista ja kannustavaa viestiä enemmänkin kuin treffipyyntöjä.

      Poista
  2. No voi että... Mä ku tulin tänne taas et naurattais, ni nyt melkeen itkettää. Ja joo, oon ihan onnellinen, mut sairaan kauan miehetön. Nyt mäki oon luiskahtamassa yli tosta "mä mitään miehiä tartte" -vaiheesta, ja just tollasta halausta mä kyl tartteisin tosi kovasti. Siis ei sellasta kaverin halausta, vaan sellasta kunnon miehen halausta. Sellasta ilman taka-ajatuksia. Ääähh... Meen nukkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule mäkin just puol vuotta sitten laskin mun koiran sänkyyn nukkumaan. Sitä ennen ollu tiukka linja, että ei todellakaan. Mutta se on niin kiva, kun joku tuhisee ja hengittää siinä vieressä. :)

      Poista
  3. Kiitos hyvästä blogista! Tällä hetkellä, kun olen eroamassa avovaimostani, mietin miten pärjään ilman läheisyyttä. Sitten ei ole ketään ketä halata ja kenen kanssa nukkua lusikassa. Luulen, että ei ole kiva tulla tyhjään kotiin iltavuorosta. Voi olla ihan perseestä. Mutta voittaa se paskan parisuhteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä pärjäät! :) Mäki oon vielä hengissä! Pitää vaan halailla paljon ystäviä ja perhettä.

      Poista
  4. No, lukeehan tätä. Parempi tää on ku mun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää vaihtaa sun blogin taustaväri pinkiks ni sit se on yhtä hyvä ku tää. :)

      Poista
    2. Mut ku mä piän vihreestä...

      Poista
  5. Ihana teksti, runo ehkä vähän vielä parempi. Voi siis olla että se kirkkain tähti sun boheemin kirjailijan uralla oli ja meni, mutta hyvin sujuu vieläkin. Ei vaan, ihana runo ja teksti sopi siihen hyvin ja kivasti. Piristi päivää paljon! Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mäkin vähän pelkään, että 7-vuotiaana oli urani kohokohta :D Pääsi sentään teksti ihan lehteen asti!

      Poista
  6. luin ton ps.-pätkän ja vilkasin omaani tossa koneen edessä, raapimassa kiveksiään ja tajusin et on se vaan super ihana. ja säki oot

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.