Google-haut

Google-haut

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Miksi?

Moi ja kivaa sunnuntaita!

Erästä lukijaani on painanut jo pitkään vakava ja tärkeä kysymys, joka kuuluu näin: "Miksi käyt vessassa ovi auki niin, että koirat voi tulla sisään?"

Kaikki alkoi siitä, kun olin pieni kuusivuotias lapsi vielä. Sisarukseni sanoivat leikispäissään, että vessanpönttömme pitää vetäessään välillä aivan hirveää örinää, ja minä en uskonut, koska se ei pitänyt paikkaansa.

Mutta vähän uskoin silti. Joten, kun kerran olin vessassa ja ovi oli lukossa ja vetäisin pöntön, örinä alkoi. Ehkä sisarukseni olivat oven takana örisemässä, ehkä keksin äänen päästäni, ehkä viemäri örisi, koska olin juuri pessyt kädet ja vesi valui sinne nopeasti, en muista. Mutta muistan sen, kun pakokauhun vallassa yritin saada vessanovea lukosta auki, mutta se ei oikein meinannut aueta.

Sen jälkeen tein kaikki tarpeet vessanovi hieman raollaan, jotta pääsin sieltä nopeasti pois örinän yllättäessä.

Kun menin kouluun seitsemänvuotiaana, istuin sielläkin pissalla ovi auki, ja eiköhän sinne vahingossa pamauttanut joku isompoluokkalainen. Se nolotti suuresti sekä minua pientä ykkösluokkalaista että sitä isompaa, joten sen jälkeen laitoin aina oven lukkoon - mutta avasin lukon ennen kuin vetäisin vessan.

Opin kuitenkin nopeasti, etteivät koulun vessat örisseet, joten pelko katosi.

Joskus teini-iässä luin Aku Ankkoja tai tarvittaessa vaikka hammastahnatuubin tuoteselostetta, jotta sain ulostettua. 

Nykyään istun ovi auki, koska asun yksin ja voin puhua jollekin samalla. Jollekin, joka tykkää kuunnella juttujani siinä vastapäätä eikä välitä, vaikka paska haisee. Jollekin, joka vähän säikähtää, kun pieru yrittää halkaista vessan posliinia. Jollekin, joka sen äänen kuultuaan tuijottaa örisevää pönttöä yhtä jännittyneenä kuin minä pienenä. Sellaiset tyypit on harvassa.

Niin siksi.

11 kommenttia:

  1. Ja siitä päästäänkin aiheeseen käyttääkö rönkkönen tinderiä? Jos niin kerro siitä :) jos et niin kokeile ja kerro ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Rönkkönen tulisi Tinderissä vastaan, niin löisin sormeni älypuhelimen kosketusnäytöstä läpi. Sen vihreän sydämen kohdalta.

      Poista
  2. Ehkä tää on koiranaisten juttu? Itse istun myös ovi auki vessassa,
    1) koska voi samalla jutella koirille (vaikka ne ei edes olis siinä ovella)
    2) because I can; minun vessa, minun hajut ja säännöt

    VastaaPoista
  3. Täällä myös asustellaan yksin ja ovi pysyy auki, vaikka koiria ei ookkaan! Joskus oon miettiny, että mitä jos joku mies vaikka sattuis just tulemaan istuntohetkenä. Mut oon tullu semmoseen lopputulokseen, että ei se olis kuitenkaan ku joku remppamies ja se on varmaan niille ihan joka päivänen näky. Koska meitä on paljon. Jotka istuskelee pöntöllä ovi auki. Hieno huomata, että meitä oikeasti on!

    VastaaPoista
  4. Itekki pietän vessan ovea auki/raollaan ja koiruli tulee seuraksi ja kerjäämään rapsutuksia...mutta jos menee isommalle hädälle niin kyllä menee ovi kiinni ja lukkoon,avoliitossa ku asustelen..

    VastaaPoista
  5. Mullaki on aina vessan ovi auki, että koirulit voi tulla seuraksi :D Varsinki kesällä jos joutuu jonnekki mökille ja pitää käyä ulkohyysikässä niin toinen koirista istuu ötökkävahtina :D

    VastaaPoista
  6. En oo koskaan ymmärtänyt, että kuka yksinasuva _jaksaa_ laittaa oven kiinni. Ei sitä tarvii laittaa kiinni.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.