Joten haluan omistaa vuoden 2014 viimeisen kirjoituksen kaikille teille, joilla elämästä on hetkeksi kadonnut nauru.
Noin puolitoista vuotta sitten minä särjin sydämeni ihan pieniksi pirstaleiksi. Miten ja miksi ja mitä tapahtui - millään näillä kysymyksillä ei ole väliä. Niillä ei ole väliä sen takia, että sydänsuru ja kaikki siihen liittyvät tunteet ovat universaaleja.
Nimittäin jokainen, joka on särkenyt sydämensä tietää tismalleen, mistä minä puhun. Ja silti meidän jokaisen tarina on täysin erilainen ja uniikki. Mutta tunne, se on sama.
Eikä siihen auta mikään muu kuin aika. Se saatanan aika.
Mutta ajassa on se hyvä puoli, että se menee koko ajan eteenpäin. Se on luotettava ja rehellinen. Vaikka mihinkään muuhun ei voisi luottaa, niin aikaan voi. Se kulkee. Elämä jatkuu.
Ja sitten, kun on kulunut tarpeeksi aikaa, tulee se päivä. Se päivä, kun havahtuu, ettei olekaan ajatellut surua ainakaan vuorokauteen.
Ei viikkoon, kuukauteen.
Ja joku päivä vielä - vuoteen.
Tarkoitus ei ole unohtaa kokonaan vaan keventää taakkaa. Antaa sen vuotaa kuiviin ja kutistua semmoiseksi, että se on joskus ihan tosi helppo ja kevyt kantaa.
Noin puolitoista vuotta sitten itkin ensin kaksi viikkoa putkeen. Ihan putkeen. Sitten se helpotti, että enää vain aamuisin ja iltaisin. Sitten vaan iltaisin. Kerran viikossa ja niin edelleen.
Silloin, kun en pystynyt lopettamaan itkemistä, otin kuvan itsestäni ja lähetin sen ystävälleni, koska se tuntui olevan ainoa keino kertoa, etten jaksa nähdä. Pitkästä aikaa minulla ei ollut sanoja.
Tässä on se kuva. Nyt lisäsin siihen yhden kauneimmista ja rohkaisevimmista runoista, jota maa päällään kantaa. Se on Tommyn runo.
Niin se on ystäväni.
Ja hei, katsokaapa minua nyt vaikka tuolta videoista tai mistä ikinä. Ihan kahjo ja iloinen ja höhlä. Kaikkea sellaista, mitä ei jaksa olla silloin, kun sattuu.
Joten muistakaa, että lopulta kaikki järjestyy aina parhain päin. Aina. Koska aika. Ja yolo.
Ihanaa uutta vuotta ja kiitos, kun olette täällä minun kanssani! Ootte mulle tärkeitä. <3
Säkin mulle. <3
VastaaPoistaoot niiiin ihana ihminen, arvostan sua oikeesti tosi paljon! pus, toivottavasti ensi vuodestasi tulee huippu<3
VastaaPoistaOlet mahdottoman upea! <3
VastaaPoista<3
VastaaPoistaHyvin sanottu. Olen saanut kovasti lohtua, tsemppiä ja iloa sun jutuista. Ja saanut yoloa elämääni - yksityiskohtiin menemättä :D. Mullakin on itsestäni otettu sydänsurun keskellä itkukuva. Siinä silmäni ovat melkein turvonneet kiinni tuntien, päivien itkemisestä ja posket ovat kyyneleistä hiertyneet melkein puhki. Katsoin sitä tuossa yhtenä päivänä, enkä olisi silloin uskonut, että nyt olisin tässä, uusien ilojen ja pienempien murheiden kanssa, silmät auki (tai korkeintaan vähän juhlimisesta - siis JUHLIMISESTA - turvonneina). Aika tosiaan auttaa. Vieläkin välillä itkettää, mutta on tullut paljon myös uusia juttuja, joita itkeä ja naura. Ja tuo runo on kyllä hyvä. Kiitos tsempeistä ja mahtavaa uutta vuotta! Oot ihana!
VastaaPoistatää on ehdottomasti paras ja ihanin kirjotus mitä oon ikinä lukenu. jos tuntisit mut, tietäisit tän olevan hyvin suuri kohteliaisuus. mutta et tunne ja tuskin tulet tuntemaankaan ellei kohtalo näin päätä, jessus entiedä uskonko kohtaloon. oli miten oli sinun kaltaisen ihmisen ystäväkseni haluaisin.
VastaaPoistahttp://youtu.be/MGRf40TMEEs
VastaaPoistaSaman kaupungin saman koulun käytäviä samaan aikaan tallanneena musta on hauskaa seurata sun juttuja. Joskaan en tiennyt, että sulla on näin hyvin sana hallussa :). Ja mitä tulee näihin sinkkujuttuihin... ai fiil juu, ei oo aina helppoa. Mutta ehkä se arska paistaa vielä risukasaankin. Parempaa uutta vuotta sulle!
VastaaPoistaKiitos ihan simona ja henriikkana kaikista kivoista sanoista! <3
VastaaPoistaEro on kuin amputaatio. Jotain viedään eikä sitä saa enää takaisin, ainoastaan kipu jää. Omat kivut tuntuvat vielä kolmen vuoden jälkeenkin mutta täältä tullaan vielä takaisin, jos nyt ehkä ei niin ylväästi. Pääasia kuitenkin että tullaan. Vaikka vähän ontuenkin. Hyvää uutta vuotta!!!
VastaaPoistaKiitos Henriikka. Olen nyt palannut lukemaan tätä tekstiä uudestaan ja uudestaan, ja joka kerta uskon pikkuisen enemmän että kaikki vielä järjestyy. Tai vielä en usko mutta ehkä vielä joskus uskon. Mun jalkojen alta vedettiin matto aivan yllättäen ihan vasta pari päivää sitten. Mutta onneksi on ystävät, jotka tuo ruokaa ja pakottaa syömään ja silittää päätä ja nukkuu vieressä. Kiitos lohduttavista sanoista.
VastaaPoistat. se lampunvarjostimelta aamuisin näyttävä nainen ig:sta
Jee! Ihana kirjoitus ja kuva! Oon kanssasi samaa mieltä. Lisäksi mun mielestä elämässä pitää olla ylä-ja alamäkiä että osaa sitten nauttia niist hyvistä ajoista. Kuka nyt haluaisi tasapaksua elämää?!
VastaaPoistaT. Valokuvaihminen
Olisitpa kirjoittanut tämän silloin kun mulla oli elämäni vaikein aika. Ja sä oot kyllä niin täysin oikeassa siinä, että vaikka suru ei välttämättä ikinä katoa, se muuttaa muotoaan ja joka päivä se pimeys ja suru sydämessä pienenee ja antaa tilaa uusille ajatuksille, uuteen elämänvaiheeseen. Kaks vuotta sitten mä itkin naama täynnä räkää silmät niin turvoksissa etten meinannut nähdä ja ajattelin että tästä ei kyllä ikinä voi selvitä. No, kyllä siitä selvisi. :)
VastaaPoistaMie en tiedä mitä yolo tarkoittaa. Mutta kiitos kirjoituksesta, paljon.
VastaaPoista-joku
Tämä on ihana kirjoitus. Olen lukenut tämän ensimmäisen kerran vielä kun olin parisuhteessa ja nyt palasin sen lukemaan, kun eilen lähes kymmenen vuotta kestänyt suhde loppui. Sinun muistakin kirjoituksista on kyllä saanut voimia kun tajuaa ettei elämä lopukkaan tähän. Kiitos näistä! :)
VastaaPoista