Viimeisen vuoden aikana minulla on ollut ilo ja kunnia tutustua ihanaan naapurin mummooni, joka on niin kova puhumaan, että siinä jää moni tuntemani papattaja kakkoseksi.
Myös minä olen hänen seurassaan lähes yhtä hiljaa kuin meditoidessa. Välillä tosin pääsen heittämään väliin jotain yhtä yksinkertaista ja lyhyttä kuin rallienglantia monotonisesti lausuva suomalainen, mutta toki suomeksi:
"Hei."
"Sää on hyvä."
"En kuullut sitä ääntä viime yönä."
"En minäkään halua miestä, joka on kiinnostunut vain rahasta tai seksistä."
"Niinpä."
"Se ei ole hyvä, jos mies kiroilee."
"Totta."
"Se naapuri on tosiaan vähän outo."
"En minäkään olisi lähtenyt semmoisen miehen kanssa paljuun."
Ja niin edelleen.
Nyt mummo muuttaa pois. Se harmittaa minua, sillä harva naapuri jaksaa jutella ja kysellä kuulumisia. Harva oikeastaan edes tervehtii. Vielä harvempi kertoo suoraan päin naamaa, mutta ystävällisesti, jos asunnostani on kuulunut liiallista mekkalaa.
Yleisempi reaktio on sujauttaa oviluukusta anonyymi uhkauslappunen, että jumalauta tämän täytyy loppua tai saat häädön. Minä olen saanut tällaisen lappusen kerran, kun koirani oli jostain syystä haukkunut innoissaan jotakin. En voinut tietenkään vastata kenellekään mitään, kun en tiennyt, kuka naapureistani oli niin närkästynyt.
Olen saanut kerran myös lapun, että koirani haukkuminen saa naapurini hulluksi. Erikoisen tästä lapusta teki se, että olin tuolloin ollut Amerikassa jo puoli vuotta, ja koirani olivat olleet hoidossa koko sen ajan toispuol Helsinkii.
Mutta keskivertonaapurin ajatuslogiikka onkin yksinkertainen: "Joku koira haukkuu jossain. --> Olen nähnyt, että tuosta yhdestä ovesta on kulkenut akka koiransa kanssa. --> Se on sen koira." Suomessa naapurin yleiskuvaukseen kuuluukin, että älä puhu kasvotusten, epäile jokaista ja syytä kaikkia. Syytä suoraan oviluukusta sekä laita lappunen aulaan kaikkien nähtäville. Ole rohkea ja tee se anonyymisti. Kirjoita teksti varmuuden vuoksi vielä vasemmalla kädellä, jottei kukaan voi tehdä käsialan perusteella johtopäätöksiä, kuka naapureista lapun on kirjoittanut.
Mutta tämä mummo se on toista luokkaa. Puhuu paljon eikä syyttele. Juttelee vaan. Ihan mistä sattuu. Ja nyt hän muuttaa pois.
Tänään kävin mummon luona päiväkahvilla eikä mennyt kuin 15 sekuntia ja olin kontallani hänen olohuoneessaan nuuhkimassa mattoja. Mummo halusi nimittäin tietää, haisevatko nämä hänen kolme uutta sisustuselementtiään voimakkaasti jollekin. Minä konttasin ja painoin nenääni niitä vasten ja analysoin. Toistin kaiken 10 minuutin kuluttua, kun nenäni oli tottunut mattojen hajuun, ja mummo oli vaihtanut paitansa. Mummo nimittäin epäili, että hänen puhtaan paitansa pesuaineen tuoksu vaikuttaisi tutkimustuloksiini.
Yksi matoista mielestäni haisi hieman pahalle. Tämä matto lähtee takaisin kauppaan. Hyvästi.
Maton haistelun jälkeen joimme kahvit ja juttelimme tunnin. Tai hän jutteli ja minä imin viisaan ihmisen sanoja itseeni samalla, kun dippailin rinkeliä maitokahviini.
Kahvin jälkeen kävin vielä kerran haistamassa mattoja varmistuakseni tutkimustulosteni luotettavuudesta.
Minulle tulee häntä ikävä.
Google-haut
maanantai 9. maaliskuuta 2015
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Korjautin naistenpäivän kunniaksi autoni
Tapahtui vuosi sitten...
Naistenpäivän kunniaksi ajattelin tehdä jotain naisellista ja korjauttaa parkkihallissa seisovan autoni.
Sovimme huoltotyypin kanssa, että tapaamme hallin edessä. Odoteltuani ulkona noin 10 minuuttia näin huoltoauton ajavan ohi. Vilkutin sille kiireesti, että äläpäs mene ohi, ja kun auto pakitti luokseni, hyppäsin kyytiin ja aloin jutustella niin maan perkeleesti, ettei mies saanut puheenvuoroa ollenkaan. Kerroin, mikä autossani saattaisi olla vialla ja samalla ohjeistin reippaasti miehen parkkihallin syövereihin.
Yhdessä köröttelimme halliin ja monta kerrosta ylöspäin, kunnes pääsimme autoni luokse. Minä puhuin taukoamatta. Olin nimittäin sen verran iloinen, että sain apua asian kanssa, josta en ymmärrä mitään.
Mies oli ehkä vähän hämillään tarmokkuudestani, mutta ryhtyi kuitenkin heti hommiin. Ropellettuaan tovin konepeltini alta mies käynnisti auton piuhoilla ja sanoi, että no niin, käypäs sitten ostamassa uusi akku ja vaihda se.
Silmät pyöreinä tuijotin tuota automaailman ammattilaista. Minä. Vaihtaa. Akku. Ei. Saatana. En uskalla ajaa autolla Helsingissä mihinkään suuntaan - ainoastaan Lahden motaria suoraan Heinolaan. Se reitti on tarpeeksi selkeä ja yksinkertainen selkeälle ja yksinkertaiselle kuskille. Puhumattakaan siitä, että osaisin ostaa akun ja vaihtaa sen. Herranjumala.
Ääni kauhusta väristen sanoin, että mehän sovimme puhelimessa, että sinä vaihdat akun. Että Fenniasta sanottiin niin. Että Falck hoitaa homman.
Siinä vaiheessa, kun sana Falck kajahti ilmoille, selvisi, että olin täpinöissäni napannut kadulta väärän miehen eli olin siis hypännyt ihan randomisti jonkun tyypin kyytiin, joka oli matkalla korjaamaan jonkun toisen autoa siinä lähellä.
Mitä äitikin sanoisi.
Ei siinä mitään. Ajoimme parkkihallista ulos, ja siellä odotteli se oikea huoltomies minua. Vaihdoin miehestä toiseen ja opin, että Falckin auto on punainen ja siinä lukee isolla firman nimi.
Muistutus itselle: Falckin auto ei ole tavallisen näköinen valkoinen auto, jossa istuu mies oranssit liivit päällä.
Yolo.
Naistenpäivän kunniaksi ajattelin tehdä jotain naisellista ja korjauttaa parkkihallissa seisovan autoni.
Sovimme huoltotyypin kanssa, että tapaamme hallin edessä. Odoteltuani ulkona noin 10 minuuttia näin huoltoauton ajavan ohi. Vilkutin sille kiireesti, että äläpäs mene ohi, ja kun auto pakitti luokseni, hyppäsin kyytiin ja aloin jutustella niin maan perkeleesti, ettei mies saanut puheenvuoroa ollenkaan. Kerroin, mikä autossani saattaisi olla vialla ja samalla ohjeistin reippaasti miehen parkkihallin syövereihin.
Yhdessä köröttelimme halliin ja monta kerrosta ylöspäin, kunnes pääsimme autoni luokse. Minä puhuin taukoamatta. Olin nimittäin sen verran iloinen, että sain apua asian kanssa, josta en ymmärrä mitään.
Mies oli ehkä vähän hämillään tarmokkuudestani, mutta ryhtyi kuitenkin heti hommiin. Ropellettuaan tovin konepeltini alta mies käynnisti auton piuhoilla ja sanoi, että no niin, käypäs sitten ostamassa uusi akku ja vaihda se.
Silmät pyöreinä tuijotin tuota automaailman ammattilaista. Minä. Vaihtaa. Akku. Ei. Saatana. En uskalla ajaa autolla Helsingissä mihinkään suuntaan - ainoastaan Lahden motaria suoraan Heinolaan. Se reitti on tarpeeksi selkeä ja yksinkertainen selkeälle ja yksinkertaiselle kuskille. Puhumattakaan siitä, että osaisin ostaa akun ja vaihtaa sen. Herranjumala.
Ääni kauhusta väristen sanoin, että mehän sovimme puhelimessa, että sinä vaihdat akun. Että Fenniasta sanottiin niin. Että Falck hoitaa homman.
Siinä vaiheessa, kun sana Falck kajahti ilmoille, selvisi, että olin täpinöissäni napannut kadulta väärän miehen eli olin siis hypännyt ihan randomisti jonkun tyypin kyytiin, joka oli matkalla korjaamaan jonkun toisen autoa siinä lähellä.
Mitä äitikin sanoisi.
Ei siinä mitään. Ajoimme parkkihallista ulos, ja siellä odotteli se oikea huoltomies minua. Vaihdoin miehestä toiseen ja opin, että Falckin auto on punainen ja siinä lukee isolla firman nimi.
Muistutus itselle: Falckin auto ei ole tavallisen näköinen valkoinen auto, jossa istuu mies oranssit liivit päällä.
Yolo.
Ihan tavallinen perjantai täällä Rönkkösen kotona
Tämmöinen perjantai tällä kertaa. Ihan kiva.
Ei muuta.
Ei muuta.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Kolmenkympin kriisi eikä muksuja
"Voisitko kirjoittaa tai tehdä videon 30-kriisistä ja vapaaehtoisesta lapsettomuudesta?"
Totta kai voisin!
Tosin ikäkriisi on minulle siitä hankala aihe, ettei minulla ole ollut sellaista koskaan. Tämä johtuu siitä, että minulla on niin helvetin paljon kaikenlaisia muunlaisia kriisejä, ettei siihen mahdu enempää muita mukaan.
Näitä kriisejä ovat muun muassa:
- Onko ihastuksen kohteeni kiinnostunut minusta vai niistä 7 naisesta, jotka kommentoivat sen kaikkia statuksia ja kuvia?
- Naisystävien kriisit, joissa myötäeläminen on niin voimakasta, ettei siinä ehdi miettiä omia kriisejään.
- Peräpukamat.
- Kerran vuodessa oman vaginan sisällä käyvä, kondomilla suojattu penis, ja tästä aiheutuva huoli siitä, ettei nyt vaan jotenkin mystisen neitseellisesti olisi tässä vahingossa tullut raskaaksi, vaikka helminauha kimmelsi selvästi kumin hatussa, tai saanut sukupuolitautia tahi hiiva- tai virtsatieputkentulehdusta, koska penis on kuitenkin semmoinen survin, joka saattaa oveluuksissaan huolellisesta ehkäisystä huolimatta olla niin salakavala, että se pystyy taikuuteen ja kepposiin, eikä omasta vaginastakaan voi koskaan olla varma, mistä se nyt tällä kertaa menee shokkiin.
- Tuntemattomille ihmisille soittaminen on saatanasta, ja joskus jopa tutuillekin pirauttaminen on niin jännittävää, että on mieluummin soittamatta. On nimittäin mahdollista, että häiritsee puhelullaan toista ihmistä, ja mikä synti ja paha olo siitä sitten tuleekaan ja kuinka tekee mieli palaa helvetissä.
- Julkisessa vessassa ulostaminen ja piereskely.
- Hississä tuntemattomien kanssa matkustaminen.
- Yhdestä aivastamisesta aiheutuva epäilys, että nyt on varmaan joku flunssa tulossa, ja siitä johtuva viikon väsymys ja puolikuntoisuus, vaikkei mitään flunssaa koskaan edes tule.
- Myöhästyminen ihan mistä vaan, vaikka edes minuutilla, aiheuttaa epämiellyttävän, jopa surullisen olotilan, josta voi kokea pahaa mieltä ja harmitusta useita tunteja, koska toinen ihminen on joutunut odottelemaan ihan turhaan.
- Tiskaamattomat tiskit.
- Täyteen ahdettu kalenteri.
- Klipsuista osittain irronnut verho, jota ei yltä korjaamaan ilman, että kasaa viisi tuolia ja kolme pöytää päällekkäin.
- Kutsujen järjestäminen ja tarjoilun miettiminen.
- Autolla ajaminen vierailla teillä sekä renkaidenvaihtoprosessi joka saatanan vuosi.
- Sinihomejuusto.
- Milloin pestä hiukset, jos on huomenna lähdössä reissuun, ja hiukset ovat nyt puhtaat, mutta huomenna ei-likaiset mutta eivät puhtaatkaan, ja olisi kiva matkustaa täysin puhtaalla tukalla, muttei viitsisi pestä sitä turhaan.
Noin niin kuin esimerkiksi. Myöskin koen vahvasti, että olen joka vuosi oppinut itsestäni niin paljon uusia asioita, etten haluaisi kuuna päivänä mennä taaksepäin yhtäkään vuotta.
Ja sitten ne lapset ja niiden haluaminen tai ei-haluaminen.
Minä elän sellaisessa maailmassa, että uskon, ettei muita ihmisiä voi muuttaa sanomalla niille, että älä ole tuollainen. Uskon, että maailmaa voi muuttaa olemalla itse hyvä ja ymmärtäväinen. Tästä syystä, jos joku vaikkapa minulle huolehtii, että pitäisiköhän jo alkaa puskea vaginasta jonkun päätä ulos, en loukkaannu siitä tai hermostu, vaan totean, että en tiedä, teenkö semmoista koskaan, ja että minullahan on jo paljon lapsia, vaikka ne ovatkin ystävieni ja sisarusten.
Ajattelen, että olemalla hyväntuulinen ja loukkaantumatta pystyn paremmin vaikuttamaan toiseen ihmiseen. Koska eihän kukaan voi sanoa kenellekään toiselle, miten elämä pitää elää. Se on naiivein tapa yrittää vaikuttaa, joten en ota sitä itseeni. Myöskin yritän pitää mielessä, että hyvin harva ihminen oikeasti haluaa loukata kysymyksillään ja mielipiteillään.
Minä olen valinnut polkuni ja olen siitä polusta iloinen. Siksi teen kaikkeni, etten tuohdu ja hermostu turhaan siitä, että joku olettaa minun elävän toisenlaisen elämän. Minusta tuntuu, että jos tuohdun, se johtuu enemmänkin omasta epävarmuudesta, ei kysymyksestä.
Kaikki tunteet kehossa paljastavat jotain itsestä. Tästä syystä jokainen ajatus ja tunne on tosi arvokas, vaikka ne laukaisisivatkin epämiellyttävän olon. Sen epämiellyttävän olon takia on pakko miettiä asiaa, ja kun on tarpeeksi pohdiskellut, on jälleen taas astetta vahvempi. Kun taas on vahvempi, on helpompi hymyillä ja olla iloinen.
Ja kun on itse iloinen ja varma siitä, että on valinnut oikean polun, voi mielessään olla vain huvittunut, että jotkut jaksavat kantaa huolta toistenkin vaginoista ja munasoluista ja spermoista ja panemisista, ja sitten lopuksi voi toivottaa keskustelukumppanille voimia tämän hirvittävän, toisen ihmisen vaginaan kohdistuvan kriisin keskellä.
Namaste.
Totta kai voisin!
Tosin ikäkriisi on minulle siitä hankala aihe, ettei minulla ole ollut sellaista koskaan. Tämä johtuu siitä, että minulla on niin helvetin paljon kaikenlaisia muunlaisia kriisejä, ettei siihen mahdu enempää muita mukaan.
Näitä kriisejä ovat muun muassa:
- Onko ihastuksen kohteeni kiinnostunut minusta vai niistä 7 naisesta, jotka kommentoivat sen kaikkia statuksia ja kuvia?
- Naisystävien kriisit, joissa myötäeläminen on niin voimakasta, ettei siinä ehdi miettiä omia kriisejään.
- Peräpukamat.
- Kerran vuodessa oman vaginan sisällä käyvä, kondomilla suojattu penis, ja tästä aiheutuva huoli siitä, ettei nyt vaan jotenkin mystisen neitseellisesti olisi tässä vahingossa tullut raskaaksi, vaikka helminauha kimmelsi selvästi kumin hatussa, tai saanut sukupuolitautia tahi hiiva- tai virtsatieputkentulehdusta, koska penis on kuitenkin semmoinen survin, joka saattaa oveluuksissaan huolellisesta ehkäisystä huolimatta olla niin salakavala, että se pystyy taikuuteen ja kepposiin, eikä omasta vaginastakaan voi koskaan olla varma, mistä se nyt tällä kertaa menee shokkiin.
- Tuntemattomille ihmisille soittaminen on saatanasta, ja joskus jopa tutuillekin pirauttaminen on niin jännittävää, että on mieluummin soittamatta. On nimittäin mahdollista, että häiritsee puhelullaan toista ihmistä, ja mikä synti ja paha olo siitä sitten tuleekaan ja kuinka tekee mieli palaa helvetissä.
- Julkisessa vessassa ulostaminen ja piereskely.
- Hississä tuntemattomien kanssa matkustaminen.
- Yhdestä aivastamisesta aiheutuva epäilys, että nyt on varmaan joku flunssa tulossa, ja siitä johtuva viikon väsymys ja puolikuntoisuus, vaikkei mitään flunssaa koskaan edes tule.
- Myöhästyminen ihan mistä vaan, vaikka edes minuutilla, aiheuttaa epämiellyttävän, jopa surullisen olotilan, josta voi kokea pahaa mieltä ja harmitusta useita tunteja, koska toinen ihminen on joutunut odottelemaan ihan turhaan.
- Tiskaamattomat tiskit.
- Täyteen ahdettu kalenteri.
- Klipsuista osittain irronnut verho, jota ei yltä korjaamaan ilman, että kasaa viisi tuolia ja kolme pöytää päällekkäin.
- Kutsujen järjestäminen ja tarjoilun miettiminen.
- Autolla ajaminen vierailla teillä sekä renkaidenvaihtoprosessi joka saatanan vuosi.
- Sinihomejuusto.
- Milloin pestä hiukset, jos on huomenna lähdössä reissuun, ja hiukset ovat nyt puhtaat, mutta huomenna ei-likaiset mutta eivät puhtaatkaan, ja olisi kiva matkustaa täysin puhtaalla tukalla, muttei viitsisi pestä sitä turhaan.
Noin niin kuin esimerkiksi. Myöskin koen vahvasti, että olen joka vuosi oppinut itsestäni niin paljon uusia asioita, etten haluaisi kuuna päivänä mennä taaksepäin yhtäkään vuotta.
Ja sitten ne lapset ja niiden haluaminen tai ei-haluaminen.
Minä elän sellaisessa maailmassa, että uskon, ettei muita ihmisiä voi muuttaa sanomalla niille, että älä ole tuollainen. Uskon, että maailmaa voi muuttaa olemalla itse hyvä ja ymmärtäväinen. Tästä syystä, jos joku vaikkapa minulle huolehtii, että pitäisiköhän jo alkaa puskea vaginasta jonkun päätä ulos, en loukkaannu siitä tai hermostu, vaan totean, että en tiedä, teenkö semmoista koskaan, ja että minullahan on jo paljon lapsia, vaikka ne ovatkin ystävieni ja sisarusten.
Ajattelen, että olemalla hyväntuulinen ja loukkaantumatta pystyn paremmin vaikuttamaan toiseen ihmiseen. Koska eihän kukaan voi sanoa kenellekään toiselle, miten elämä pitää elää. Se on naiivein tapa yrittää vaikuttaa, joten en ota sitä itseeni. Myöskin yritän pitää mielessä, että hyvin harva ihminen oikeasti haluaa loukata kysymyksillään ja mielipiteillään.
Minä olen valinnut polkuni ja olen siitä polusta iloinen. Siksi teen kaikkeni, etten tuohdu ja hermostu turhaan siitä, että joku olettaa minun elävän toisenlaisen elämän. Minusta tuntuu, että jos tuohdun, se johtuu enemmänkin omasta epävarmuudesta, ei kysymyksestä.
Kaikki tunteet kehossa paljastavat jotain itsestä. Tästä syystä jokainen ajatus ja tunne on tosi arvokas, vaikka ne laukaisisivatkin epämiellyttävän olon. Sen epämiellyttävän olon takia on pakko miettiä asiaa, ja kun on tarpeeksi pohdiskellut, on jälleen taas astetta vahvempi. Kun taas on vahvempi, on helpompi hymyillä ja olla iloinen.
Ja kun on itse iloinen ja varma siitä, että on valinnut oikean polun, voi mielessään olla vain huvittunut, että jotkut jaksavat kantaa huolta toistenkin vaginoista ja munasoluista ja spermoista ja panemisista, ja sitten lopuksi voi toivottaa keskustelukumppanille voimia tämän hirvittävän, toisen ihmisen vaginaan kohdistuvan kriisin keskellä.
Namaste.
perjantai 27. helmikuuta 2015
Mummot on ihania
Sä heräät aamulla kuudelta siihen, kun sun ovikello soi.
Unenpöpperössä sä riennät avaamaan ja sä näät, että siellä on naapurin
mummo. Se sanoo sulle, että voitko tulla nyt heti käymään, että nyt on
hätä.
Sä oot silleen, että totta kai ja nappaat vaan avaimen mukaan ja lähet heti.
Sitten, kun sä seisot sen huoneessa paljain jaloin ja yöpaidassa sä tajuut, että se hätä on englanninkielinen viesti, jonka sun naapuri on saanut sähköpostiinsa, koska sillä on myynnissä tavaraa Tori.fi:ssä.
Sä istahdat alas auttamaan ja oot silleen et mummot. <3
Sä oot silleen, että totta kai ja nappaat vaan avaimen mukaan ja lähet heti.
Sitten, kun sä seisot sen huoneessa paljain jaloin ja yöpaidassa sä tajuut, että se hätä on englanninkielinen viesti, jonka sun naapuri on saanut sähköpostiinsa, koska sillä on myynnissä tavaraa Tori.fi:ssä.
Sä istahdat alas auttamaan ja oot silleen et mummot. <3
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Kun aivot on lomalla, niin voi treenata pimppiä
Moi!
Terveisiä Henriikan pään sisältä. Täällä on kaikki ihan pullamössöä. Semmoista lomamössöä. Se tarkoittaa, että Henriikka on vieläkin ihanan rentoutuneissa lomatunnelmissa ja tosi onnellinen. Mutta ei se mitään. Jos aivot on lomalla, voi salatreenata pimppiä eikä kukaan huomaa mitään.
Kivaa päivänjatkoa ja tervetuloa uudelleen!
Terveisiä Henriikan pään sisältä. Täällä on kaikki ihan pullamössöä. Semmoista lomamössöä. Se tarkoittaa, että Henriikka on vieläkin ihanan rentoutuneissa lomatunnelmissa ja tosi onnellinen. Mutta ei se mitään. Jos aivot on lomalla, voi salatreenata pimppiä eikä kukaan huomaa mitään.
Kivaa päivänjatkoa ja tervetuloa uudelleen!
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Onko koolla väliä?
Muistan, kun olin 11-vuotias ja häpykummullani kasvoi karva. Samoihin aikoihin rintani alkoivat nököttää pikkuisen eteenpäin.
Näytin äidilleni tissejäni ja kysyin, alkavatko menkat nyt. Ei varmaan vielä, sanoi äiti.
Mutta ne alkoivat, heti muutaman kuukauden kuluttua. Vuosia odotin, että tissini olisivat kasvaneet isommiksi, mutta ei. Sille tielleen jäivät.
12-vuotiaana aloin käyttää topattuja Push Up –rintaliivejä. Ei ne mitään tissejä nostaneet mihinkään, mutta paidan kanssa näytti siltä, etten ollut ihan lauta. Koska lautoja kiusattiin. Pojat, nuo äitien tissiposket sen jostain keksivät, että tissittömyys on häpeällinen juttu. Kyllä juurtui meidän tyttöjen sydämiin käsitys siitä, että miestä ei saa, jos ei ole kunnon tissejä. Tai jos saa, se ei kiihotu pienistä.
Isompi tissiset taas saivat pojilta huomiota vain rintojensa takia. Eikä sekään huomio välttämättä ollut toivottua ja mieltäylentävää.
Siinä samalla kasvoi päähän absurdi mielikuva, että tissien koko korreloi onnellisuuden kanssa.
Vasta 26-vuotiaana ostin elämäni ensimmäisen kerran pitsirintaliivit, joissa ei ollut yhtään täytettä. Vain kaksi kerrosta pitsiä, jotteivät nännit näy paidan läpi, kun on kylmä.
Kesti puoli vuotta ennen kuin laitoin ne päälle. Testasin niitä paidan kanssa ja huomasin, että tissini näyttivät normaalimmilta. Ne eivät näyttäneet puolikkailta tennispalloilta niin kuin topattujen liivien kanssa.
Ja olin ihan, että vitsi miten söpöt!
En tietenkään enää ajattele, että tissien koolla on väliä. Minusta on hauskaa välillä heittää pikkunökäreistäni vitsiä ja joskus toivoisin enemmän täytettä sen takia, että mekko istuisi paremmin, mutta tisseilläni ei ole enää vaikutusta itsetuntooni.
Mutta tissejä ei tungeta vaginaan. Ainakaan yleensä.
Toisin kuin penistä. Sen koosta keksitään ilkkumajuttuja ihan yhtälailla.
Ja entäs tämä klassinen kysymys: ”Onko koolla väliä?” Sillä viitataan aina johonkin epämääräiseen penismittahaitariin. Se ei liity vaginaan, koska vaginan kokoa on vaikeampi mitata.
Jos teinipojan penis on "normaalin kokoinen" eli peniksessä kiinnikasvava ihminen on tyytyväinen siihen, ei haituvaviiksen tarvitse ainakaan sen pituutta/paksuutta murehtia elämän tuodessa kolhuja sydämeen. On paljon helpompaa ottaa vastaan epäonnistuneet parisuhteet, panot ja seksikokeilut. Ei tarvitse miettiä, että ei se ainakaan sen takia jättänyt soittamatta, kun on niin pieni tai iso.
Mutta jos ei ole "normaalin kokoinen", yksi epävarmuuden piiskoista lyö juuri sinne herkimpään. Varsinkin teininä, jolloin vasta aletaan opetalla pikku hiljaa siihen, että itsetunto ei tarvitse muuria eikä teräviä aseita, se kantaa itse itseään, jos uskaltaa luottaa siihen.
Oli mitat mitkä tahansa, meillä kaikilla on jotain yhteistä. Lähes jokainen meistä runkkareista toivoo elämäänsä tismalleen samaa asiaa, myöntää sitä itselleen tai ei.
Se toive on rakkauden ja elämänkumppanin löytäminen. Ei tarvitse tuntea olevansa epänormaali enää, kun löytää toisen epänormaalin. Koska rakkaus hyväksyy, jos naapurit tai tilastot eivät.
Eli jos painaa huoli sydäntä tai penistä tai tissejä tai jenkkakahvoja, niin ehkä se tieto helpottaa, että rakkauden löytäminen on ihan yhtä päätöntä ja vaikeaa jokaiselle.
Se voi olla näennäisesti helpompaa "normaaleille", joilla on tietynlainen standardien mukainen kroppa ja värkki, mutta todellisuudessa se ei ole. Ja se, että aina sillä on joku, ei korreloi rakkauden kanssa millään tavalla eikä se ole mikään mittari.
Rakkauden löytäminen on joka ikiselle: "You can’t hurry love, you just have to wait."
Kyllä jokainen meistä runkkareista vertaisensa kohtaa. Sitä ennen kannattaa nauttia elämästä ja omasta rauhasta ja uusien ihmisten tapaamisesta. Ei kannata alkaa synkistelee ja vittuuntumaan, ellei sitten halua juuri sellaista suhdetta, jossa voi yhdessä herätä joka aamu siihen, että vituttaa kaikki.
Onni (ja mielikuvituspoika- ja tyttöystävät) kulkee käsi kädessä sun kanssasi. Onni ei ole tavaroissa eikä asioissa eikä mittanauhoissa eikä vaaoissa. Se on sussa jo valmiina. Paina se päälle.
Edit. Huomasin, etten vastannut kysymykseen, onko koolla väliä. Ei ole. Tytöt ihastuu itsevarmuuteen ja rohkeuteen ja siihen, että toisella on intohimoja elämässä ja myöskin hellyyteen ja siihen, että toinen huomioi ja kunnioittaa eikä ole mikään kännäävä sikapossu, joka ei vastaa viesteihin. Namaste.
Näytin äidilleni tissejäni ja kysyin, alkavatko menkat nyt. Ei varmaan vielä, sanoi äiti.
Mutta ne alkoivat, heti muutaman kuukauden kuluttua. Vuosia odotin, että tissini olisivat kasvaneet isommiksi, mutta ei. Sille tielleen jäivät.
12-vuotiaana aloin käyttää topattuja Push Up –rintaliivejä. Ei ne mitään tissejä nostaneet mihinkään, mutta paidan kanssa näytti siltä, etten ollut ihan lauta. Koska lautoja kiusattiin. Pojat, nuo äitien tissiposket sen jostain keksivät, että tissittömyys on häpeällinen juttu. Kyllä juurtui meidän tyttöjen sydämiin käsitys siitä, että miestä ei saa, jos ei ole kunnon tissejä. Tai jos saa, se ei kiihotu pienistä.
Isompi tissiset taas saivat pojilta huomiota vain rintojensa takia. Eikä sekään huomio välttämättä ollut toivottua ja mieltäylentävää.
Siinä samalla kasvoi päähän absurdi mielikuva, että tissien koko korreloi onnellisuuden kanssa.
Vasta 26-vuotiaana ostin elämäni ensimmäisen kerran pitsirintaliivit, joissa ei ollut yhtään täytettä. Vain kaksi kerrosta pitsiä, jotteivät nännit näy paidan läpi, kun on kylmä.
Kesti puoli vuotta ennen kuin laitoin ne päälle. Testasin niitä paidan kanssa ja huomasin, että tissini näyttivät normaalimmilta. Ne eivät näyttäneet puolikkailta tennispalloilta niin kuin topattujen liivien kanssa.
Ja olin ihan, että vitsi miten söpöt!
En tietenkään enää ajattele, että tissien koolla on väliä. Minusta on hauskaa välillä heittää pikkunökäreistäni vitsiä ja joskus toivoisin enemmän täytettä sen takia, että mekko istuisi paremmin, mutta tisseilläni ei ole enää vaikutusta itsetuntooni.
Mutta tissejä ei tungeta vaginaan. Ainakaan yleensä.
Toisin kuin penistä. Sen koosta keksitään ilkkumajuttuja ihan yhtälailla.
Ja entäs tämä klassinen kysymys: ”Onko koolla väliä?” Sillä viitataan aina johonkin epämääräiseen penismittahaitariin. Se ei liity vaginaan, koska vaginan kokoa on vaikeampi mitata.
Jos teinipojan penis on "normaalin kokoinen" eli peniksessä kiinnikasvava ihminen on tyytyväinen siihen, ei haituvaviiksen tarvitse ainakaan sen pituutta/paksuutta murehtia elämän tuodessa kolhuja sydämeen. On paljon helpompaa ottaa vastaan epäonnistuneet parisuhteet, panot ja seksikokeilut. Ei tarvitse miettiä, että ei se ainakaan sen takia jättänyt soittamatta, kun on niin pieni tai iso.
Mutta jos ei ole "normaalin kokoinen", yksi epävarmuuden piiskoista lyö juuri sinne herkimpään. Varsinkin teininä, jolloin vasta aletaan opetalla pikku hiljaa siihen, että itsetunto ei tarvitse muuria eikä teräviä aseita, se kantaa itse itseään, jos uskaltaa luottaa siihen.
Oli mitat mitkä tahansa, meillä kaikilla on jotain yhteistä. Lähes jokainen meistä runkkareista toivoo elämäänsä tismalleen samaa asiaa, myöntää sitä itselleen tai ei.
Se toive on rakkauden ja elämänkumppanin löytäminen. Ei tarvitse tuntea olevansa epänormaali enää, kun löytää toisen epänormaalin. Koska rakkaus hyväksyy, jos naapurit tai tilastot eivät.
Eli jos painaa huoli sydäntä tai penistä tai tissejä tai jenkkakahvoja, niin ehkä se tieto helpottaa, että rakkauden löytäminen on ihan yhtä päätöntä ja vaikeaa jokaiselle.
Se voi olla näennäisesti helpompaa "normaaleille", joilla on tietynlainen standardien mukainen kroppa ja värkki, mutta todellisuudessa se ei ole. Ja se, että aina sillä on joku, ei korreloi rakkauden kanssa millään tavalla eikä se ole mikään mittari.
Rakkauden löytäminen on joka ikiselle: "You can’t hurry love, you just have to wait."
Kyllä jokainen meistä runkkareista vertaisensa kohtaa. Sitä ennen kannattaa nauttia elämästä ja omasta rauhasta ja uusien ihmisten tapaamisesta. Ei kannata alkaa synkistelee ja vittuuntumaan, ellei sitten halua juuri sellaista suhdetta, jossa voi yhdessä herätä joka aamu siihen, että vituttaa kaikki.
Onni (ja mielikuvituspoika- ja tyttöystävät) kulkee käsi kädessä sun kanssasi. Onni ei ole tavaroissa eikä asioissa eikä mittanauhoissa eikä vaaoissa. Se on sussa jo valmiina. Paina se päälle.
Edit. Huomasin, etten vastannut kysymykseen, onko koolla väliä. Ei ole. Tytöt ihastuu itsevarmuuteen ja rohkeuteen ja siihen, että toisella on intohimoja elämässä ja myöskin hellyyteen ja siihen, että toinen huomioi ja kunnioittaa eikä ole mikään kännäävä sikapossu, joka ei vastaa viesteihin. Namaste.
lauantai 14. helmikuuta 2015
Tänään tuntuu kuin kaikilla olisi syntymäpäivä
Niin paljon näkee onnitteluita ja sydämiä kaikkialla. Ja vielä tulee lisää, koska... Ihan megaihanaa ystävänpäivää kaikille ihmisille ja eläimillekin tietysti myös!
Eräs ystäväni lähetti minulle yllä olevan kuvan synttäreitteni kunniaksi, kun olin lähössä määmatkalle ja hyvä, että lähetti, koska rohkeudesta pitää aina välillä muistutella. Ei se itsestään tule. Se on valinta ja oma päätös.
Ja jos nyt on rohkea, niin sitten vanhana saattaapi kasvoille nousta semmoinen salamyhkäinen hymy, kun katselee pullonpohjalasien läpi talitintteja vanhainkodin ikkunasta. Myös yksi kyynel saattaa valua ryppyistä poskea pitkin. Huonetoverit huolestuu ja sä oot silleen, et ei hätää nää on yolo-kyyneleitä.
Niin siksi tänään on ehkä yksi parhaista päivistä laittaa viestiä JUST SILLE. Ja jos se vastaa jotenkin kivasti, niin sitten tietää, että myös se taitaa olla vähän romantikko. Ja se on hyvä. Nimittäin ilman pientä söpöä hempeilyä olisi aika kylmää tässä maailmassa. Ja huomioikaa vielä, että JUST SE voi olla ihan vaan ystäväkin, johon ei ole pitkään aikaan ollut yhteydessä. Rakkautta kun on niin montaa erilaista muotoa, kaikki ei ole aina niin romanttista ja ritarillista, voi olla myös rauhallista villasukkarakkautta.
Tänään myös Face tuppaa olemaan täynnä rakkautta ja pongasinkin sieltä heti yhden ystäväni jakaman runon, joka sai tämän ripuliperseen (kyllä, turistiripuli iski just täydellisen sopivasti, kun pääsin kotiin) kyynelehtimään.
Tässä se on.
"Everyone says love hurts, but that isn't true. Loneliness hurts. Rejection hurts. Losing someone hurts. Envy hurts. Everyone gets these things confused with love, but in reality love is the only thing in this world that covers up all pain and makes someone feel wonderful again. Love is the only thing in this world that does not hurt." - Unknown
Nii. Rakkaus on aina hyvä.
Eräs ystäväni lähetti minulle yllä olevan kuvan synttäreitteni kunniaksi, kun olin lähössä määmatkalle ja hyvä, että lähetti, koska rohkeudesta pitää aina välillä muistutella. Ei se itsestään tule. Se on valinta ja oma päätös.
Ja jos nyt on rohkea, niin sitten vanhana saattaapi kasvoille nousta semmoinen salamyhkäinen hymy, kun katselee pullonpohjalasien läpi talitintteja vanhainkodin ikkunasta. Myös yksi kyynel saattaa valua ryppyistä poskea pitkin. Huonetoverit huolestuu ja sä oot silleen, et ei hätää nää on yolo-kyyneleitä.
Niin siksi tänään on ehkä yksi parhaista päivistä laittaa viestiä JUST SILLE. Ja jos se vastaa jotenkin kivasti, niin sitten tietää, että myös se taitaa olla vähän romantikko. Ja se on hyvä. Nimittäin ilman pientä söpöä hempeilyä olisi aika kylmää tässä maailmassa. Ja huomioikaa vielä, että JUST SE voi olla ihan vaan ystäväkin, johon ei ole pitkään aikaan ollut yhteydessä. Rakkautta kun on niin montaa erilaista muotoa, kaikki ei ole aina niin romanttista ja ritarillista, voi olla myös rauhallista villasukkarakkautta.
Tänään myös Face tuppaa olemaan täynnä rakkautta ja pongasinkin sieltä heti yhden ystäväni jakaman runon, joka sai tämän ripuliperseen (kyllä, turistiripuli iski just täydellisen sopivasti, kun pääsin kotiin) kyynelehtimään.
Tässä se on.
"Everyone says love hurts, but that isn't true. Loneliness hurts. Rejection hurts. Losing someone hurts. Envy hurts. Everyone gets these things confused with love, but in reality love is the only thing in this world that covers up all pain and makes someone feel wonderful again. Love is the only thing in this world that does not hurt." - Unknown
Nii. Rakkaus on aina hyvä.
tiistai 10. helmikuuta 2015
Vähän erikoisesti ja omalla tyylillä, mutta ylöspäin kuitenkin
Moi!
Täällä Phuketissa oli pari kaveria määmatkalaisen seurana alle viikon. Siinä, kun pälpätti viisi päivää putkeen ja sitten olikin yhtäkkiä ihan itsekseen, niin oho. Puhututti taas hirveästi. Yhtenä aamuna sitten kaivoin kameran esiin, kun mietin jännitystä, koskakun minulle käy tosi usein sillä tavalla, että herään aamulla joskus viiden aikaan enkä saa enää unta sen jälkeen. Se johtuu siitä, että elämä jännittää.
Videolla puhun myöskin ihastumisesta ja siitä, että minulla ei ole mitään hajua, mitä miehille voi kirjoittaa viesteihin. Ei vaan ole hajua. On vaan minä, joka kirjoittaa kaiken, mitä päässä on. Mutta ei se mitään.
Tästä huolimatta olen päättänyt, että tänä vuonna rakastun. En vielä tiedä keneen, mutta varmasti se on joku kiva, reipas ja ihana poika, koska minäkin olen sellainen poika.
Olen hakannutkin Tinderiä aika paljon, enimmäkseen ihan huvin vuoksi. Minua naurattaa, kun porukka ei tajua, mitä on kuvakerronta. Siellä oli yhdelläkin jos toisella kaverilla kuvia omista jaloista milloin rannalla, milloin vuorenrinteellä ja milloin veneessä. Sitten lopuksi joka nätti vessaselfie. Äkkiä tulee ruksia semmoisille ainoastaan siitä syystä, että kuvat ovat hieman omalaatuisia.
Meninkin mielissäni omaan profiiliin, koska tykkään kuvista, jotka sinne valitsin. Ja voihan vitjan pippeli. Huomasin, että Tinder on vaihtanut omat kuvani ihan oma-aloitteisesti joiksikin ihan muiksi. Sieltä löytyy tällä hetkellä muun muassa tämä.
Vaihdoin kuvat uudestaan, mutta Tinder vaihtoi ne jo heti nopeasti takaisin. Ihme, ettei tule mätsejä.
Sitten vielä, mikä jännittää elämässä? No kivekset. Löysin täältä upeat lomakivekset ja pääsin kokeilemaan niitä elämäni ensimmäistä kertaa ulkona! Oli niin hirveää, että.
Kun pääsin ylös asti, oli niin mielettömän upeat näkymät, etten uskaltanut edes katsoa, koska halusin heti alas. Opasta huvittikin korkean paikan kammoni, ja hän kysyi, että miksi kiipeän. En oikein osannut vastata mitään, koska en itsekään ihan täysin ymmärrä. Meinasin ihan pyörtyä, kun niin paljon hirvitti elämä. Mutta ette usko, kiipesin silti reitit tappiin asti! (Minua tosin pakotettiin alhaalta käsin, olisin halunnut luovuttaa monta kertaa.) Ihan tuli kyynel silmään, kun pääsin takaisin hotelliin. Olin niin onnellinen.
Täällä Phuketissa oli pari kaveria määmatkalaisen seurana alle viikon. Siinä, kun pälpätti viisi päivää putkeen ja sitten olikin yhtäkkiä ihan itsekseen, niin oho. Puhututti taas hirveästi. Yhtenä aamuna sitten kaivoin kameran esiin, kun mietin jännitystä, koskakun minulle käy tosi usein sillä tavalla, että herään aamulla joskus viiden aikaan enkä saa enää unta sen jälkeen. Se johtuu siitä, että elämä jännittää.
Videolla puhun myöskin ihastumisesta ja siitä, että minulla ei ole mitään hajua, mitä miehille voi kirjoittaa viesteihin. Ei vaan ole hajua. On vaan minä, joka kirjoittaa kaiken, mitä päässä on. Mutta ei se mitään.
Tästä huolimatta olen päättänyt, että tänä vuonna rakastun. En vielä tiedä keneen, mutta varmasti se on joku kiva, reipas ja ihana poika, koska minäkin olen sellainen poika.
Olen hakannutkin Tinderiä aika paljon, enimmäkseen ihan huvin vuoksi. Minua naurattaa, kun porukka ei tajua, mitä on kuvakerronta. Siellä oli yhdelläkin jos toisella kaverilla kuvia omista jaloista milloin rannalla, milloin vuorenrinteellä ja milloin veneessä. Sitten lopuksi joka nätti vessaselfie. Äkkiä tulee ruksia semmoisille ainoastaan siitä syystä, että kuvat ovat hieman omalaatuisia.
Meninkin mielissäni omaan profiiliin, koska tykkään kuvista, jotka sinne valitsin. Ja voihan vitjan pippeli. Huomasin, että Tinder on vaihtanut omat kuvani ihan oma-aloitteisesti joiksikin ihan muiksi. Sieltä löytyy tällä hetkellä muun muassa tämä.
Vaihdoin kuvat uudestaan, mutta Tinder vaihtoi ne jo heti nopeasti takaisin. Ihme, ettei tule mätsejä.
Sitten vielä, mikä jännittää elämässä? No kivekset. Löysin täältä upeat lomakivekset ja pääsin kokeilemaan niitä elämäni ensimmäistä kertaa ulkona! Oli niin hirveää, että.
Kun pääsin ylös asti, oli niin mielettömän upeat näkymät, etten uskaltanut edes katsoa, koska halusin heti alas. Opasta huvittikin korkean paikan kammoni, ja hän kysyi, että miksi kiipeän. En oikein osannut vastata mitään, koska en itsekään ihan täysin ymmärrä. Meinasin ihan pyörtyä, kun niin paljon hirvitti elämä. Mutta ette usko, kiipesin silti reitit tappiin asti! (Minua tosin pakotettiin alhaalta käsin, olisin halunnut luovuttaa monta kertaa.) Ihan tuli kyynel silmään, kun pääsin takaisin hotelliin. Olin niin onnellinen.
Tuossa on kylä, joka on rakennettu veden päälle. Ja tuolla ylhällä näkyy vuoren seinä, missä meitsi veteli.
Mä tuun kylmästä lämpimään, aion tulla viereesi kömpimään
vaikka ootkin kaukana siellä, kuule beibe me tavataan vielä.
Lettu irti.
"Vähän erikoisesti ja omalla tyylillä, mutta ylöspäin kuitenkin" on uusi mottoni.
Moikka!
Tai ei sittenkään vielä, kun pistäkää Face-peukkua täällä ---> Henriikan blogi.
lauantai 7. helmikuuta 2015
Miten meni noin niiku omasta mielestä?
Minulla oli täällä Phuketissa vähän alle viikon verran kaksi ihanaa ystävää käymässä. Eräänä iltana aloin lesoilla ihan tohkeissani, että meikeläisestä on tullut oikein reipas, tomera ja taitava kiipeilijä. Että pois alta vaan maa, Rönkkönen kiipeää.
Siinä kehuhuumassa sanoin kavereilleni, että kamera esiin, koska meikä näyttää nyt vähän mallia, miten se kiipeily oikein tapahtuu ihan tämmöisissä arkisissa paikoissa kuten rappukäytävä.
Ystävällisesti kaverini räpsi kuvia, kun minä esitin voitontanssini ja tartuin kaiteeseen kiinni. Ennen kuin olin saanut edes jalkoja ilmaan toinen käteni oli jäänyt helvetin tiukasti jumiin seinän ja kaiteen väliin. Yolo.
En päässyt siitä irti, koska sattui ihan saatanasti liikuttaa hikistä nahkaa. Ei se jumalauta liukunut mihinkään suuntaan.
Kaverini pistivät kameran syrjään ja lähtivät hakemaan huoneestani vartalorasvaa, jonka avulla sitten sain vedettyä käteni huudon kanssa irti.
Tämän jälkeen kaverini huomautti, että kai sä muuten tiedät, että tää sun paikallisesta kaupasta ostettu vartalorasva on sit ihoa vaalentavaa, tässä lukee isolla. En tiennyt. Olen vetänyt sitä joka ilta kroppaani monta kerrosta.
Niin, että...
... miten meni noin niiku omasta mielestä.
Siinä kehuhuumassa sanoin kavereilleni, että kamera esiin, koska meikä näyttää nyt vähän mallia, miten se kiipeily oikein tapahtuu ihan tämmöisissä arkisissa paikoissa kuten rappukäytävä.
Ystävällisesti kaverini räpsi kuvia, kun minä esitin voitontanssini ja tartuin kaiteeseen kiinni. Ennen kuin olin saanut edes jalkoja ilmaan toinen käteni oli jäänyt helvetin tiukasti jumiin seinän ja kaiteen väliin. Yolo.
En päässyt siitä irti, koska sattui ihan saatanasti liikuttaa hikistä nahkaa. Ei se jumalauta liukunut mihinkään suuntaan.
Kaverini pistivät kameran syrjään ja lähtivät hakemaan huoneestani vartalorasvaa, jonka avulla sitten sain vedettyä käteni huudon kanssa irti.
Tämän jälkeen kaverini huomautti, että kai sä muuten tiedät, että tää sun paikallisesta kaupasta ostettu vartalorasva on sit ihoa vaalentavaa, tässä lukee isolla. En tiennyt. Olen vetänyt sitä joka ilta kroppaani monta kerrosta.
Niin, että...
... miten meni noin niiku omasta mielestä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)